Aittatar aihealueittain.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Tupakoijan tunnustuksia: päivä 7. Tein jotain hullua ja sitten lopetin.

Aloitin kirjoittamisen, kun olin ollut viikon polttamatta. Kun uskalsin luottaa siihen,  että tämä voisi olla mahdollista. Ainakin ensimmäisen kuukauden kirjoitan omia ajatuksiani, haen siitä itselleni tukea ja motivaatiota.

7. Päivä:

Olen klisee. Aika suurikin sellainen. Mutta harvinaisen tietoinen asiasta. Voin jopa sanoa että olen klisee sarkastisesti. Paitsi, että oikeasti olen aivan täysin tosissani.

2014 on mun savuttoman elämän ensimmäinen vuosi. Ja se savuttomuus alkoi 1.1.2014.

Kahvia ja tupakkaa, onko parempaa? Toivottavasti. 

Aloitin tupakoinnin yli puoli elämää sitten. 14-vuotiaana, hyppytunnilla käytiin kaverin kanssa ostamassa aski punaista L&M:ää. Maksoi muuten 20.5mk. Niitä kessuja säilytettiin lääkeaskeissa, epäilyjen välttämiseksi.

Alku oli haparoivaa, mutta kyllä musta pikkuhiljaa kehittyi oikea röökaaja. Tupakoinnista tuli tapa hallita stressiä, juhlistaa onnistumisia, tappaa aikaa ja kuulua joukkoon. Kuitenkin kaikista pahin riippuvuus minulla on ollut tavan seurallisuuteen. Elämän parhaita hetkiä on koettu kessu huulessa, tupakoijien ympäröimänä.



Koen olevani elämässäni kuitenkin vihdoin siinä tilanteessa, että olen valmis luopumaan tupakasta lopullisesti. Tämä on pitkään kestänyt projekti, jonka deadline on tämän vuoden lopussa. Kun aloitin polttamaan, lupasin itselleni lopettaa, ennen kuin tulee 30 vuotta mittariin. Lupaus muistui mieleen, kun aloin tätä juttua kirjoittamaan, se ei ollut päättävänä tekijänä. Tai ehkä se on alitajunnasta ohjannut mua tätä kohti. Who knows?

Lentokentän yövuorot oli tupakoijan taivas tai helvetti, riippuen vähän miltä kannalta asiaa katsoi. Noina aikoina saattoi päivän annos olla maxi aski. Eli 27-30 tupakkaa. Ruokatauolla käytiin polttamassa 3 putkeen, koska ei ollut muutakaan tapaa tappaa aikaa. Kun poistuin kentältä, tippui määrä vajaaseen puoleen. Se on ehkä mun elämässä se ensimmäinen askel kohti savuttomuutta.

Tupakoiva turvatarkastaja.


Kolme vuotta sitten, en vielä missään nimessä halunnut lopettaa. Kuulostaa varmaan hullulta, en mä ole missään tynnyrissä kasvanut ja tietämätön polttamisen haitallisuudesta. Jos olisi terveyttä haittaamaton tupakka, en edes harkitsisi lopettamista.Olen sitä mieltä, että tupakasta irtautuminen vaatii tietyn henkisen työn ja mahdollisesti muutaman epäonnistumisen, ennen kuin voi lopettaa. Lopullisesti.

Olen seurannut sivusta useampaa epäonnistumista, mutta onneksi myös niitä raudanlujia ihmisiä, jotka nousivat ylös, vaikka heikoilla hetkillä olisivatkin sortuneet. Nyt ammennankin heistä voimia omalle matkalleni.



Ensimmäisenä savuton viikko on nyt takana. Sen sanotaan olevan vaikein, mutta mun mielestä se on hölynpölyä. Ensimmäinen viikko hoituu vaikka sillä kuuluisalla päällä seisten. Sitten, kun pää alkaa tajuta, että olet polttanut viimeisen tupakkasi ja asian lopullisuus iskee tajuntaan, silloin alkaa vaikeudet.

Kaksi vuotta sitten, aivan yhtä kliseisesti, kuin nyt, ostin itselleni sähkötupakan. Tarkoitus oli sen avulla irtautua tupakasta. Mutta se sai lähinnä vain vihaiseksi.

Toinen yritykseni oli vajaa vuosi sitten. Olin sairaalassa neljä päivää, jolloin tuli pakkolakko. Päätin sen jälkeen pärjätä yhdellä tupakalla päivässä. Juuri alkanut juoksuharrastus oli omiaan tukemaan päätöstä. Kuka haluaa kessukeuhkoilla juosta? Se on tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin. Tämä päätös kesti useita kuukausia, kunnes alkoi lipsuminen. Kaksi joinain päivinä, toisinaan jopa kolme. Loppu vuodesta oltiin jo n. 6 tupakan päivävauhdisaa.



En tehnyt lopetuspäätöstä, kuin vasta 1.1.2014, kun olin tovin ehtinyt päivää viettää. Ei ollut kaipuuta polttaa"sitä viimeistä tupakkaa". En edes muista sitä, joka viimeiseksi jäi. Luulin että olisin halunnut sen pistää mieleen, muistoksi hyvistä ajoista. Nyt haluaisin vaan unohtaa ne kaikki hetket. Ehkä se kaipuu on vasta tulossa. Toivottavasti ei.

Voimia toivoen,
-hän joka teininä teki jotain hullua ja nyt lopetti.



4 kommenttia:

  1. Tämä on elämäsi paras päätös vaikkei se heikkoina hetkinä tunnukaan siltä.

    Olen empiirisesti tutkinut ihmisten tupakanpolttoa ja sen syitä kohta 20 vuotta. Tässä luetellut tekijät tukevat teoriaa siitä, että tupakanpoltto on sosiaalinen tapahtuma, jota rationaalisesti ei aloiteta ilman ulkopuolista painetta. Aina ja ikuisesti mukana on sosiaalisuus ja/tai sen osatekijä laumavietti.

    En ole ikinä maistanut tupakkaa ja siksi aloitin tämän empiirisen tutkimukseni asiasta. Halusin tietää miksi ihmiset polttavat, lopettavat polttamisen ja miksi aloittavat uudestaan.

    Tämä blogikirjoitus on hyvä kertomus siitä minkä olen selvittänyt pelkästään kyselemällä ihmisiltä polttamisesta ja sen syistä.

    Kaikki lähtee muutoksesta, josta ei ole paluuta entisiin tapoihin. Ehdoton tapojen muutos mahdollistaa irtaantumisen tavasta, jonka tupakanpoltto on luonut ympärilleen. Laumavietin muuttaminen tulee olemaan musertavan voimakas mutta siitä pääsee yli jos on valmis muuttamaan pysyvästi tapojaan.

    Toivon ja uskon, että pystyt tähän.

    VastaaPoista
  2. Hyvää työtä tyyppi! Voin olla sun personal non-smoking trainer. Ja Henryltä hyvää tekstiä. Hyvä te!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä!

    Päätös lähtee itsestä! Minä lopetin lasten odotuksien aikana, mutta joka kerta sorruin uudeleen. En osaa pitää välimuotoa, vaan se on joko tai. Viimein hieman yli kaksi vuotta sitten olin sairas. Olin niin sairas, että pahaa teki todella. Silloin päätin, että nyt loppui. Ja niin se loppui.

    Kannattaa hakea voimaa niin sanotuista hauskoistakin tapahtumista. Muistan rakastaneeni laktoosittoman juuston makua tupakoivana, mutta puoli vuotta tupakoimattamana avasi makuhermoni: Kamalaa! tämähän on kuin hikisukkaa söisi o.O

    Samoin kuin suolan määrä ruuassa. Puolisoni poltti vielä joku aika sitten ja yhteistä linjausta ruuan maustamiselle ei meinannut löytyä, kun hänen mielestä mautonta ja minun mielestä niin suolaista, että huh huh :D :D

    Tällä kertaa pystyt lopullisen päätöksen pitämään! tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit tarinasi. Muiden onnistumiset auttaa mua pysymään lujana ja uskomaan itseeni. Mä oon löytänyt itsestäni sen ihmisen joka pystyy mihin vaan, kunhan haluan tarpeeksi ja saan riittävästi aikaa...

      Toi ruokahomma odotuttaa itseään, mun makuaisti ei ole vielä palautunut et oisin saanut mitään ahaa-elämyksiä. Mut saattaa tietty vaikuttaa, että teen ruokaa lähinnä itselleni, kun mä oon vähän turhan tarkka mun ravinnosta. Mutta jos ollaan ukon kanssa samaa sapuskaa syöty, niin ei se oo valittanut! :D

      Viime viikolla oli pitkästä aikaa hetki, kun teki mieli tupakkaa. Fyysinen ja henkinen tarve valtasivat mut, kun menin Take Away kahvini kanssa ulos aurinkoon. Pääsin siitä yli, mutta tajusin mitä kesä tuo tullessaan....

      Mutta joo, pysyn lujana!

      Poista